Punaisen Ristin vapaaehtoinen järjestön varusteissa työskentelee sairaalateltan pystytyksessä.

Vapaaehtoiseksi hälytystehtäviin

Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti

Punaisen Ristin vapaaehtoisena voit halutessasi osallistua hälytystehtäviin, joissa ryhmäsi kutsutaan tukemaan viranomaisten työtä äkillisissä onnettomuus- tai häiriötilanteissa. 

Vapaaehtoisia voidaan tarvita esimerkiksi auttamaan tulipalossa kotinsa menettänyttä perhettä, antamaan henkistä tukea omaisensa menettäneelle tai avustamaan poliisia metsään eksyneen ihmisen etsinnöissä.

Kouluttaudu hälytysryhmäläiseksi 

Punaisen Ristin hälytysryhmäläisenä voit kouluttautua juuri sinua kiinnostaviin tehtäviin. Voit toimia esimerkiksi 

  • henkisen tuen vapaaehtoisena 
  • kriisin kohdanneen ihmisen tukena käytännön asioiden järjestämisessä (ns. ensihuoltotehtävät) 
  • maastoetsijänä kadonneen ihmisen etsinnöissä 
  • vapaaehtoisjoukkojen johtajana 
  • monissa muissa tehtävissä tarpeen mukaan, esimerkiksi muonittajana, kuljettajana, kirjaajana tai tiedon jakajana. 

Saat Punaiselta Ristiltä tehtävään vaadittavan koulutuksen ja pääset vahvistamaan taitojasi yhteisissä harjoituksissa eri järjestöjen ja viranomaisten kanssa. Punaisen Ristin hälytysryhmäläisten on erityisen tärkeää omaksua perustiedot ja -taidot ensiavusta, henkisestä tuesta ja katastrofirahaston käytöstä paikallisissa onnettomuustilanteissa. 

Voit osallistua hälytyksiin oman elämäntilanteesi mukaan ja tehtävistä voi myös kieltäytyä. 

Pääset mukaan ottamalla yhteyttä omaan paikallisosastoosi ja kertomalla, että haluat mukaan hälytysryhmätoimintaan. Tervetuloa joukkoon – sinua tarvitaan! 

Hae henkisen tuen toimintaa ja tapahtumia

Osaksi auttajien verkostoa – mukaan Vapaaehtoiseen pelastuspalveluun 

Suurin osa Punaisen Ristin hälytysryhmistä saa hälytykset Vapaaehtoisen pelastuspalvelun eli Vapepan kautta. Punaisen Ristin koordinoima Vapepa on kymmenien järjestöjen verkosto, jonka koulutetut hälytysryhmät tukevat viranomaisia silloin, kun auttajia tarvitaan paljon. Viranomainen voi pyytää tarvitsemansa avun kätevästi järjestöjen yhteisen hälytysjärjestelmän kautta.  

Voit tulla mukaan verkoston yhteisiin koulutuksiin, harjoituksiin ja hälytyksiin liittymällä jonkin jäsenjärjestön – esimerkiksi Punaisen Ristin – hälytysryhmään. Vapepaan ei siis tarvitse liittyä erikseen. 

Jokainen Vapepa-järjestö kouluttaa omat vapaaehtoisensa. Koordinaatiojärjestönä Punainen Risti tarjoaa verkoston vapaaehtoisille lisäksi koulutusta kadonneiden etsintöihin, ensihuoltoon eli ihmisten perustarpeista huolehtimiseen erilaisissa kriiseissä, vapaaehtoistoiminnan johtamiseen ja viestiliikenteen järjestämiseen. 

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä Punaisen Ristin paikallisosastoon ja kerro, että olet kiinnostunut hälytysryhmätoiminnasta. Tervetuloa auttajaksi! 

Tutustu Vapepan tapahtumiin ja koulutuksiin 

Näin pääset mukaan ensiapuryhmään
Näin pääset mukaan ensiapuryhmään
Näin varaudut kriiseihin ja häiriötilanteisiin
Näin varaudut kriiseihin ja häiriötilanteisiin
Näin autat itseäsi tai läheistäsi kriisissä
Näin autat itseäsi tai läheistäsi kriisissä
Ensiapuohjeet
Ensiapuohjeet