Tore Johansson, lipaskerääjä, Ahvenanmaa

Tore on kokenut kerääjä.
Punaisen Ristin kerääjänä tulee tavattua niin monia mukavia ihmisiä.

 

Tore Johansson on Suomen Punaisen Ristin pitkän linjan aktiivi. Kun häneltä kysyy, kuinka moneen keräykseen hän on osallistunut, hän vastaa rehellisesti.

− Sen kun muistaisin.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana hän on pääasiassa keskittynyt katastrofikeräyksiin ja kerran vuodessa hän osallistuu perinteiseen Nälkäpäivä-keräykseen. Mitään yksittäistä keräystä hän ei erityisemmin muista, mieleen on sen sijaan jäänyt lahjoittajien avokätisyys jokaisen uuden keräyksen yhteydessä.

− Ihmiset ovat hämmästyttävän reiluja. Monet antavat vähästään. Lapsetkin tulevat kertomaan, että he ovat säästäneet viikkorahansa, jotta voisivat antaa rahat toisille lapsille, joilla on isompi tarve, Johansson kertoo.

Tänä vuonna hän uskoo Nälkäpäivä-keräyksen onnistuvan hyvin, koska Afrikan sarven nälänhätä on näkynyt uutisissa ja kaikki ovat siitä tietoisia.
Johanssonin vahvuuksiin kerääjänä kuuluu, että hän on entinen merimies.

− On niin mukava jutella erityyppisten ihmisten kanssa. Olen nähnyt maailmaa. Tuntuu hyvältä, kun joku tulee laittamaan rahaa lippaaseen ja kysyy mihin rahat menevät. Silloin pystyn kertomaan, miten muualla eletään ja voin ylpeänä sanoa, että Punaisen Ristin keräämät rahat todella muuttuvat konkreettiseksi avuksi.

Johansson aikoo osallistua Nälkäpäivä- ja katastrofikeräyksiin niin kauan kuin suinkin tolpillaan pysyy.

− Kun tätä tekee, tulee itselle niin paljon parempi mieli. Nyt olen saanut myös 6-vuotiaan tyttäreni mukaan keräystoimintaan. Toivon, että hän jatkaa kerääjänä, kun en itse enää jaksa, sanoo Johansson.

Avun tarinoita