StudentWork, Helsinki

Yritys antoi työtuntejaan Itä-Afrikka -keräyksen käyttöön.
Ulkonäöstä ei voi arvata, kuka auttaa

Syyskuisena perjantaina henkilöstöpalveluyritys StudentWorkin henkilökunta ei palannutkaan lounaalta toimistolleen, vaan otti suunnaksi Narinkkatorin ja siellä sijaitsevan Nälkäpäivän keräyskeskuksen.

– Haimme liivit ja lippaat ja jakauduimme taistelupareihin, joissa lähdimme keräämään kuka minnekin. Osa suuntasi Espalle, osa Stockmannin eteen ja jotkut taas jäivät Kamppiin, StudentWorkin maajohtaja Heikki Karimaa muistelee viime Nälkäpäivää, jolloin hän työkavereineen osallistui Operaatio Nälkäpäivään.

Työajasta keräämiseen käytettiin muutama onnistunut tunti.

– Yllätyin siitä, kuinka hyvin rahaa tuli. Kerätty summa oli ihan merkittävä, Karimaa kertoo tyytyväisenä.

– Kiinnostavaa oli, kuinka ihmisen ulkonäöstä ei voi yhtään päällepäin arvata, että kuka lahjoittaa rahaa. Ryysyisen näköisissä vaatteissa kulkeva saattaa kaivaa taskustaan isonkin summan.

Punainen Risti oli StudentWorkille ja sen työntekijöille jo ennalta tuttu, joten ajatus osallistua Operaatio Nälkäpäivään tuntui Karimaan mukaan luontevalta.

– Kerran marssimme Punaisen Ristin toimistolle Tehtaankadulle ja kuulimme ajatuksia herättävän esityksen järjestön toiminnasta Suomessa ja maailmalla. Meille kerrottiin, missä Punainen Risti on auttanut ja miten me voisimme auttaa. Sitten saatiin lippaat käteen ja lähdettiin keräämään, kertaa Karimaa erästä aiempaa keräyskertaa.

StudentWorkin väki tuntee järjestön myös työnsä kautta. Henkilöstöpalveluyrityksen toimistossa vierailee paljon työnhakijoita, joten jaossa on esitteitä Punaisen Ristin vapaaehtois- ja työllistämistoiminnasta.

Viime vuoden Nälkäpäivänä keräämässä oli 10 työntekijää. Tänä vuonna Karimaalla ja työkavereilla on mahdollisuus pistää vielä paremmaksi.

– Ketään ei tarvinnut viime vuonna suostutella, vaan kaikki olivat heti innolla mukana. Joten eiköhän me lähdetä keräämään tänäkin vuonna.

 

Avun tarinoita