– Kerääminen on todella helppoa ja tuntuu hienolta, kun rahaa vaan tulee niin pienellä vaivalla. Sen tiedostaa, että jos en seisoisi tuolla keräämässä, niin silloin tämä apukin jäisi saamatta. Vaiva on hyvin pieni suhteessa siihen miten paljon voi auttaa. Se tuntuu todella hyvältä, kiteyttää 23-vuotias valtio-opin opiskelija Tom Henrikssonsen, millaista on olla lipaskerääjä.

Henriksson on hyvä esimerkki siitä, miten yksi ihminen voi halutessaan saada suuren porukan liittymään kerääjiksi. Kun Haitissa järisi alkuvuodesta 2010, Henriksson sai innostettua partio- ja opiskelukaverinsa mukaan. Partiolippukunta Haagan Eräveikot keräsi rahaa helsinkiläisessä ostoskeskuksessa ja valtio-opin opiskelijat Helsingin keskustassa.

Viime vuoden Nälkäpäivänä nuori mies sai yllytettyä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) mukaan keräykseen. Henriksson järjesti asiat siten, että opiskelijat pystyivät noutamaan lippaat HYY:n toimistolta.

– Jos keräystä pohtii oman organisaation kannalta, niin parasta olisi saada liikkeelle sellainen intiimi ja toisilleen läheinen porukka. Opiskelijoiden näkökulmasta tällainen voisi olla vaikkapa oma ainejärjestö, jossa jäsenet voivat helposti identifioitua omaan ryhmään. Porukan ei tarvitse olla iso, Henriksson pohtii.

Yllättäväksi Henriksson on keräämisessä kokenut sen, että apua näyttävät antavan kaikki – myös vähävaraiset.

– Punainen Ristihän taitaa sanoa siinä sloganissaan, että auta meitä auttamaan, ja tässä se tosiaan on sitä. Se, että olen täällä keräyslippaan kanssa, tekee osaltaan mahdolliseksi sen, että myös muut voivat auttaa – laittamalla muutaman kolikon lippaaseen.