Vantaan aikuisopiston monikulttuurinen kerääjäporukka

Kulwong, Chaijongmee ja Nitara keräsivät opiskelukavereidensa kanssa nälkäpäivänä.
Yeah, it's good man!

 

Tikkurilan kävelykadulla harmonikka soi ja aurinko paistaa. Operaatio Nälkäpäivän toinen keräyspäivä on juuri lähtenyt käyntiin.

Tänään keräämässä on joukko Vantaan aikuisopiston opiskelijoita, 15–22-vuotiaita maahanmuuttajanuoria. Kielimuuri ei hankaloita keräämistä, vaikka osa nuorista on opiskellut suomea vasta vuoden, toiset hieman enemmän.

Opettaja Inge Suurmets kertoo keräyslipas kädessään, että koulu osallistui Operaatio Nälkäpäivään ensimmäistä kertaa vuonna 2008.

– Niin moni halusi keräämään, että arvoimme, ketkä pääsevät. Valitsimme neljä oppilasta per luokka, Suurmets kertoo.

– Nuoret ovat erityisen innostuneita keräämään, koska monet oppilaista ovat itsekin tulleet kriisialueilta, koulussa työharjoittelua suorittava Minna Huopinen lisää.

Warankana Kulwong, Oraphin Chaijongmee ja Pasinel Nitara lähestyvät ihmisiä kysymällä, haluaisivatko he auttaa. Katrina Lepeikovan taktiikka on kierrellä hiljalleen kävelykadulla.

– Rahaa on tullut jo vähän ja kaikki lahjoittavat, sekä nuoret että vanhat, Lepeikova kertoo ensimmäisen keräyskokemuksensa sujumisesta.

Mart Saarmaa, Tavi Ojavee ja Marek Blisnak päivystävät Prisman edessä. Saarmaa kilistää keräyslipasta ja toteaa hymyillen lahjoituksia kertyvän. 

– Kerääminen on kivaa, lahjoittajat juttelevat paljon kanssamme, Ojavee kertoo.

 Vieressä keräävä Blisnak kiteyttää kolmikon fiilikset.

– Yeah, it’s good man!

Avun tarinoita