Rayan peruskoulun kouluruokailu, Kenia

Kouluruoka pitää Keniassa lapset leivässä ja koulussa.
Ilman kouluruokaa monet lapsista olisivat ilman lämmintä ateriaa koko päivän.

 

Rayan peruskoulu Kenian itäosissa Garissan kaupungissa on muiden kenialaiskoulujen tavoin lomalla elokuussa, mutta pihalla istuskelee silti joukko lapsia.

Rehtori Omar Tahir katselee oppilaitaan hyvillä mielin: jokaisella on astiassaan ruokaa.

– Ilman tätä monet heistä olisivat ilman lämmintä ateriaa koko päivän, hän tietää.

Vielä enemmän rehtorin mielialaa kohentaa se, että Punaisen Ristin tarjoama kouluruokailu takaa lapsille täydet vatsat ainakin seuraavaksi puoleksi vuodeksi.

Lapset käyvät ryhmissä ruokailemassa ja samalla reissulla kerrataan englanninkielen alkeita. Ilmeet ovat vakavia, mutta kieli taipuu: ”one, two, three” kulkee lasku rallattavassa rytmissä.

Rayanin peruskoulun oppilaista valtaosa tulee paimentolaisperheistä, joihin Kenian kuivuus on iskenyt pahiten. Vanhemmat joutuvat lähtemään pitkillekin reissuille löytääkseen eläimilleen laitumia, eikä sukulaisten hoiviin jääneille lapsille ole välttämättä ruokaa.

Kouluruokailun tavoitteena on taistella aliravitsemusta vastaan. Aamulla koululaisille tarjoillaan Unimix-jauheesta keitettyä puuroa ja iltapäivällä bulgurvehnästä ja pavuista valmistettua ruokaa.

– Opetamme koulussa myös viljelyä. Meillä on pieni palsta, jossa lapset pääsevät istuttamaan ja hoitamaan kasveja, kertoo rehtori Omar Tahir, joka on ryhtynyt viljelemään myös kotonaan.

Kouluissa tarjottava ruoka kannustaa perheitä myös pitämään lapsensa koulussa. Vaihtoehtoina olisivat pitkät laiduntamismatkat, joilla ravinnonsaanti on vaikeaa ja epävarmaa varsinkin kuivuuden aikana.

– Toisinaan äidit tai isoäidit käyvät pyytämässä meiltä ruoka-apua myös niille lapsille, jotka eivät vielä koulua käy, toteaa rehtori ja lisää, että apua annetaan aina kun vain voidaan.