On torstai-iltapäivä ja Helsingin Ruoholahti vilisee työmatkalaisia ja ruokaostoksille lähteneitä. Lähellä kauppakeskuksen ovia seisoo Amal Abdi Ibrahim punaisessa liivissään ja lipas kädessään.

Kerääjä pysyy melko hiljaa, hymyilee vain ja ojentaa lipastaan. Välillä ohikulkija hiljentää vauhtia ja tipauttaa muutaman kolikon. Ibrahimin hymy leviää korviin.

– Uskoin jo etukäteen, että suomalaiset auttavat mielellään, ovat aina auttaneet. Silti tuntuu kyllä todella hyvältä, kun joku lahjoittaa.

Naisella ei ole erityistä suunnitelmaa siitä, miten ihmiset saa antamaan rahaa keräykseen. Hän pohtii, pitäisikö sanoa jotain vai tietävätkö ohikulkijat muutenkin, mistä on kyse.

– Enköhän opi parissa tunnissa, Ibrahim naurahtaa ja katsoo ohikulkijaa ystävällisesti silmiin.

Avun tarpeesta hän sen sijaan tietää yhtä jos toistakin. Erityisesti Ibrahimia huolestuttaa kriisialueiden naisten ja lasten tilanne, sillä hän tietää heidän tarvitsevan erityistä huomiota.

Somaliasta 18 vuotta sitten Suomeen muuttanut nainen on ensimmäistä kertaa lipaskerääjänä. Aikansa hän seurasi usean eri maan mediasta Somalian ja Itä-Afrikan kurjuutta ja päätti sitten tehdä jotain. Elokuun puolessa välissä Ibrahim marssi Punaisen Ristin Helsingin Kampissa sijaitsevaan keräyskeskukseen ja lähti lipaskerääjäksi.

– En halunnut vain katsoa poispäin tai sulkea silmiäni. Miksi istua kotona, kun voi tehdäkin jotain, kysyy Ibrahim, joka on soitellut myös ystävilleen ja yrittänyt houkutella heitäkin keräämään.

Sama kysymys toistuu myös syyskuussa, kun Ibrahim aikoo jälleen vetää ylleen punaisen keräysliivin ja lähtee lipaskerääjäksi – silloin osana Operaatio Nälkäpäivää.